Vieraskynä: Asenteiden ytimessä

Vieraskynä: Asenteiden ytimessä

Muutama vuosi sitten löysin itseni tilanteesta, jossa elämäni kulissit romahtivat, yksi toisensa jälkeen. Pitkä avioliitto päättyi yllättäen, työpaikkani lakkautettiin ja nuorin lapsi sairastui niin vakavasti, että joutui keskeyttämään koulunsa. Minusta, tohtorintutkinnon suorittaneesta, seitsemää kieltä puhuvasta maailmankansalaisesta tuli muutamaksi vuodeksi hänen työtön omaishoitajansa.

Päästyäni jotenkin tolpilleni minulle oli selvää, että paluuta entiseen ei olisi. Sitä ei ollut kirjaimellisestikaan, olinhan menettänyt entisen elämäni tukipilarit. Mutta lisäksi olin menettänyt uskoni siihen, miten olin entisen elämäni elänyt.

Lyhyesti sanottuna: lähes kaikki sotaveteraani-isäni opetukset joutuivat uudelleenarvioinnin kohteeksi.

Kova työ ei ollut johtanutkaan menestykseen.

Velvollisuudentunto taas oli johtanut oman itseni laiminlyömiseen.

Realismi oli johtanut pessimismiin.

Järkevä toiminta oli johtanut järjettömiin tilanteisiin.

Yrittäminen oli johtanut jatkuviin epäonnistumisiin.

Pahaan päivään varautuminen oli johtanut hyvien päivien ohi kulkemiseen.

Ja kaikki tämä oli johtanut elämättömään elämään.

Tajusin eläneeni koko aikuiselämäni tilassa, jota kutsun hukaksi. Se on suomennokseni Buddhan palinkieliselle termille dukkha. Dukkha tarkoittaa sellaista sumeaa tyytymättömyyden tilaa, jonka vallassa suurin osa ihmisistä elää koko elämänsä. Sen ytimessä on vastustelu.

Buddhan mukaan kärsimys johtuu siitä, että kiinnitymme ulkoisiin, erityisesti materiaalisiin asioihin, emmekä hyväksy sitä, mitä meille tapahtuu, vaan taistelemme sitä vastaan – vaikka tosiasioita vastaan taisteleminen on turhinta mitä ihminen voi tehdä.

Elämäni suurimmassa käännekohdassa jouduin siis todellakin tarkistamaan asenteitani. Ja sitten minun piti opetella kokonaan uudet.

Ensimmäiseksi opettelin hyväksymään, kaiken. Tarkemmin sanottuna en opetellut hyväksymään kaikkia tapahtuneita asioita sinänsä, mutta opettelin hyväksymään sen, että ne tapahtuivat. Esimerkiksi avioero, työttömyys, sairaus ja läheisen kuolema ovat kauheita asioita, ja olisi järjetöntä vaatia ketään niitä hyväksymään. Mutta kun jotain ikävää tapahtuu, on parasta hyväksyä että se tapahtuu, koska meillä ei ole mitään mahdollisuuksia muuttaa tapahtunutta tapahtumattomaksi.

Sitten opettelin päästämään irti, kaikesta.

Opettelin päästämään irti erityisesti vastustelusta, jolla suhtauduin menetyksiini. Samalla vähitellen oivalsin, ettei mikään ulkoinen, kuten omaisuus, saavutukset tai muiden arvostus ollut kestävä pohja elämälle. Ne tuovat tyydytystä vain hetkeksi. Ja sitten mieli alkaa haluta jotain uutta, jotain vielä parempaa. Lopulta olemme jatkuvan haluamisen ja sitä seuraavan tyytymättömyyden noidankehässä.

Näiden asioiden oivaltamisessa minua auttoi Buddhan lisäksi suuresti moderni tietoisuustutkimus, johon tunnen suurta mielenkiintoa. Opin, että en ole se minä, joksi itseäni luulen ja jollaisena olen itseäni oppinut pitämään, vaan tietoisuus.

Kukaan ei tiedä, mitä tietoisuus on, mutta jotkut kuvaavat sitä peiliksi, johon minän ajattelemat ajatukset heijastuvat. Mitä ikinä ajattelenkin, se ei muuta peiliä mitenkään. Peili on ja pysyy, aina yhtä kirkkaana.

Opin siis, että minussa on kaksi osaa: todellinen minä, eli tietoisuus ja päässäni jatkuvasti äänessä oleva tyyppi, jota olin tottunut pitämään minuna, eli Ego.

Tämä oli suuri helpotus. Egoni on nimittäin melkoisen rasittava tyyppi.

Opin, että aina kun jouduin ristiriitaan, väittelyyn tai kahnaukseen, riitapukari ei ollut minä vaan Ego. Tästä tiedosta oli minulle suurta hyötyä myös suhtautumisessani muihin ihmisiin. Aina kun tapaan ääliön, voin ajatella, että ääliömäinen on vain hänen Egonsa mutta hän itse on samanlainen puhdas tietoisuus kuin minäkin. Tämä vie pohjan kaikilta riidoilta.

Kaikki tämä tieto meni niin sanotusti jakeluun vasta kun ryhdyin harjoittamaan ikivanhaa ja hyvin yksinkertaista mielenhallintatekniikkaa. Opettelin istumaan hiljaisuudessa, silmät kiinni ja keskittämään huomioni hengitykseeni. Vähitellen mieleni myllerrys ja Egoni jatkuva tarinankerronta vaikeni, ja huomasin pääseväni puhtaan olemisen tilaan, jossa ei ollut ajatuksia, tunteita eikä minua sellaisena kuin olin itseni oppinut tuntemaan.

Havaitsin myös, että tässä puhtaan olemisen paikassa olin osa kaikkea ja kaikki oli osa minua.

Ja niin outoa kuin se onkin, on tutkijoita, jotka ovat samaa mieltä. Elämmekin aikaa, jossa ikivanhojen viisaustraditioiden opetukset ovat herättämässä kiinnostusta myös länsimaisessa tiedeyhteisössä. Vaikuttaisikin siltä, että tietoisuuden mysteeri on se särö, josta tieteellisen maailmankuvan omaksunut ihminen saattaa livahtaa alueelle, jota aiemmin pidettiin rajatietona.

Oivalsin lopulta, että olen vapaa tavalla, jota en koskaan aikaisemmin ymmärtänyt. Minun ei tarvinnut kuin olla. Se ei kuitenkaan ollut aivan niin helppoa kuin luulisi. Me länsimaiset ihmisethän emme näe itseämme niinkään ihmisolentoina (human beings) kuin ihmistekijöinä (human doings). Olemme tottuneet ajattelemaan, että ansaitsemme olemassaolomme oikeutuksen vain tekojemme kautta.

Tosiasiassa olemassaolon oikeutus on meillä aina, vaikka emme tekisi yhtään mitään. Me riitämme juuri sellaisina kuin olemme.

Olen vähitellen oppinut olemaan. Olen myös oppinut olemaan tekemättä yhtään mitään. Se oli aluksi tuskallista koska Egoni sai minut tuntemaan itseni laiskaksi. Mutta vähitellen sen ote mielestäni on hellittänyt.

Vaikka elämäni onkin nykyisin paljon rauhallisempaa kuin ennen, se ei ole suinkaan passiivista. Saan paljon aikaiseksi mutta se tapahtuu paljon vähemmällä panostuksella ja huomattavasti pienemmällä kohinalla kuin ennen. En ole koskaan ollut luovempi, rohkeampi ja tuotteliaampi kuin nyt. Luulen myös olevani mukavampi, empaattisempi ja sympaattisempi lähimmäinen ja työtoveri kuin ennen. Luulen näin siksi, etten ole enää aikoihin tavannut yhtään ääliötä. He ovat kerta kaikkiaan poistuneet lähipiiristäni. Ja elämä ilman ääliöitä, sisäisiä tai ulkoisia, on todella mukavaa.

Kati Reijonen

Olen kirjoittaja, äiti ja meditaatio-ohjaaja. Edellisessä elämässäni olin muotoilutohtori ja palvelu- ja sosiaalisen muotoilun asiantuntija. Mutta sitten kaikki meni uusiksi. Aloin etsiä elämän tarkoitusta ja taisin sen löytääkin.

Jakaakseni löytämääni perustin Nollauksen, yrityksen, joka auttaa ihmisiä löytämään sisäisen vahvuutensa ja rohkaisee heitä elämään myötätuntoisina, suvaitsevaisina ja rakastavina lähimmäisinä toisilleen.

Lue tästä lisää osoitteessa www.nollaus.fi.

Bloggaan myös Huffington Postiin

Kirjani “Lyhyt matka perille. Meditaatiosta, elämästä ja rakkaudesta” (Atena) on surkuhupaisa tarina yhden naisen elämän romutusajoista ja siitä, miten niistä selvittiin.

Lue siitä lisää: www.atena.fi/component/ateena/kirja/796


Mandare-Editor-In-Chief

Comments are closed.